Tassut kohti taivasta

Infektio

Jumppi säästyi hyvin monelta, ei jäänyt auton alle ja pienestä koostaan huolimatta, pärjäsi naapurin kissoille hyvin. Pari vuotta sitten Jumppi makasi lempipaikallaan saunan terassilla baden badenilla. Yhdentoista aikaan aamulla aloin ihmetellä, kun ei ollut vielä tullut pyytämään ruokaa. Lähdin kohti saunan terassia, kisuttelin ja kutsuin nimeltä. Ei reagointia. Jumpin luo päästessä tajusin jo, että jokin on vialla. Nostin hänet syliin ja hän oli ihan veltto. Säikähdin tietysti, että nyt on loppu lähellä.

Veimme Jumpin eläinlääkäriin. Eläinlääkärissä todettiin, että kissalla on kova kuume. Eläinlääkäri yritti ottaa verikoetta, mutta suonet olivat sen verran heikot, ettei siinä onnistunut. Kissa nesteytettiin, sai antibiootin ja me lähdimme kotiin toivomaan parasta. Kaikesta huolimatta Jumppi selvisi infektiosta, jonka syy ei koskaan selvinnyt. Jumppi sai suun kautta nestemäisen antibiootin ja sen jälkeen lupasin itselleni valita jatkossa tabletit :D. Ensimmäisen annoksen jälkeen kissa oli kuin vesikauhuinen. Makusteli pahanmakuista lääkettä ja suu vaahtosi. Samaa makustelua ei enää tullut kun lääkkeen antoi riittävän syvälle, mutta kyllä tabletti on järkevämpi vaihtoehto.

Käärmeenpurema

Palasimme viikonloppureissulta kotiin. Jumppi oli ollut makaamassa etuterassilta ja kun hän lähti tulemaan meitä vastaan, tajusimme heti, että jokin on vialla. Ei voinut olla huomaamatta, että toinen etutassu oli toista isompi. Ensimmäinen ajatus ja pelko oli, että on jäänyt auton töytäisemäksi. Tassua tutkiessa kuitenkin huomattiin, että kissa ei arista jalkaa ja se on turvonnut ja nestettä oli kerääntynyt. Paria vuorokautta aikaisemmin olimme nähneet kyykäärmeen tonttimme reunalla, joten sekin tuki ajatusta puremasta. Kissan vointi oli muuten ihan hyvä.

Soitimme tietenkin eläinlääkäriin ja saimme ilta-ajan päivystykseen. Käärmeenpureman hoitona on usein nesteytys ja hankalissa tilanteissa voidaan antaa vasta-aine. Vasta-aineen saaminen olisi vaatinut lähtöä kauemmas. Oletetut puremajäljet löytyi jalasta. Jumppi nesteytettiin eläinlääkärin toimesta ja lähdimme kotiin. Tästäkin koettelemuksesta hän selvisi hyvin.

Viimeiset hetket

Pari kuukautta sitten tulimme kotiin töistä. Jumppi tuli normaalisti meitä vastaan ja sisälle kanssamme. Sisällä huomasimme kissan oudon käytöksen. Hän törmäili oviin ja esineisiin. Myös kissan silmät olivat sen näköiset, kuin niissä olisi kaihi. Kirkkaus oli kadonnut ja silmät olivat “isona” valosta huolimatta. Hyvin äkkiä siis totesimme kissan sokeutuneen. Jumpilla oli aikaisemmin jo huomattu pieniä hetkiä, josta saattoi arvata, että näkö alkaa huonontua. Mutta tämä oli hyvin radikaali muutos.

Saimme seuraavalla päivälle ajan eläinlääkäriin. Edellisen yön vietimme kissan kanssa nukkuen, mitä emme yleensä tee. Mutta olimme melko varmoja, että reissu eläinlääkäriin on viimeinen. Näin ei kuitenkaan ollut. Eläinlääkäri tutki kissan ja totesi, että vasen silmä on täysin sokea eikä oikeassakaan ollut kehumista. Positiivista oli kuitenkin se, että kissa liikkui, toki varoen, mutta käyttäytyi muuten kissamaisesti, laatikon reunoja puskien. Myös vatsa oli laajentuneen oloinen, mutta se saattoi eläinlääkärin mukaan olla myös ominaisuus. Äkillisen sokeutumisen syynä epäiltiin kasvainta. Mihinkään kuvauksiin emme 17-vuotiasta kissaa kuitenkaan enää halunnut lähteä viemään. Eläinlääkärin mielestä voisimme vielä viedä kissan kotiin ja katsoa miten tilanne kehittyy.

Jumppi pärjäsikin yllättävän hyvin. Pidimme valoja huoneissa päällä, koska valoisassa hänen oli helpompi liikkua. Ohjasimme äänellä ruokakipolle ja toimme sitä lähemmäksi. Kaikista suosituksista huolimatta, mitä netistä löysin, päästimme kissan pihallekin, koska hän sinne kovasti halusi. Reviiri pieneni huomattavasti, mutta aina hän löysi etuovelle kutsuttaessa ja itsenäisestikin. Yöt pidimme hänet sisällä, vaikka hän olisi kovasti ulos halunnutkin. Tilannetta vaikeutti se, että meillä oli lattian vaihto menossa sekä keittiöremontti, joten tavaroita oli lattialla pitkin ja poikin. Siitäkin kuitenkin selvittiin.

Noin parin viikon kuluttua Jumpin vointi romahti. Hän ei suostunut enää syömään, liikkuminen oli huteraa, hän ei halunnut silityksiä, ei kehrännyt ja makasi vain, välillä vähän asentoa vaihtaen. Tiesimme, että hetki oli koittanut. Vietimme viimeisen illan lähellä, silitimme lyhyitä hetkiä, mutta annoimme myös tilaa. Epäilen, että hänellä oli kipuja. Yöllä kävin parin tunnin välein katsomassa häntä ja antamassa vettä, joka vielä kelpasi.

Seuraavana päivänä saimme ajan eläinlääkäriin. Siellä kissa käveli lattialla ja kovasti mietitytti, että oliko päätös oikea. Eläinlääkäri kuitenkin hyvin äkkiä vakuutti, että päätös on oikea. Hänen mukaansa kissa saattoi sinnitellä kaksikin viikkoa ilman ruokaa, mutta todennäköisesti kärsisi. Rauhoittava aine, nukutusaine ja lopetusaine.